Lapset ovat peili paikallisyhteisöihimme entistä monikielisemmässä ja –kulttuurisemmassa Suomessa. Maailma ei ole katsomusneutraali, vaan täynnä katsomuksiin ja uskontoihin liittyviä arvoja, kertomuksia, rituaaleja, juhlia, tapoja ja ilmiöitä. Lasten luontainen uteliaisuus ja kiinnostus kasvattavat heitä kohtaamaan erilaisuutta ja moninaisuutta. Lasten arjessa pulpahtelevat katsomuskasvatukselliset kysymykset ja pohdinnat haastavat kasvattajien omaa ajattelua ja tietoa.
Näihin uudenlaisiin kysymyksiin, joita ammattilaiset varhaiskasvatuksessa kohtaavat, lähdettiin Vantaalla seurakunnan ja kaupungin työntekijöiden yhteistyössä muutama vuosi sitten rakentamaan vuoropuhelua mahdollistavaa tilaa. Yhteistyölle luotiin yhteiset strategiset painopisteet, joiden tavoitteena oli katsomusdialogin vahvistaminen kasvattajien välillä. YK:n yhteisymmärrysviikko helmikuun alussa loi hyvät puitteet merkitykselliseen dialogiin eri katsomusyhteisöjen ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden kesken.
Dialogitilaisuudet järjestettiin paikallisesti rajatuilla alueilla päiväkotien tiloissa. Tilaisuuksiin kutsuttiin alueen varhaiskasvatuksen henkilöstöä sekä alueellisesti merkityksellisten katsomusyhteisöjen edustajia. Tavoitteena oli kunnioittavassa hengessä pohtia yhdessä varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen katsomuskasvatuksen toteuttamista mahdollisimman hyvin lapsen näkökulmasta sekä rakentaa luottamusta ja vuorovaikutusta työntekijöiden ja katsomusyhteisöjen välillä. Tilaisuuksia valmisteli työryhmä, johon kuului sekä kaupungin että seurakunnat kasvatuksen ja kansainvälisen työn työntekijöitä. Kaupungin kieli- ja kulttuurikoordinaattoreilla oli tärkeä rooli oikeiden yhteyksien synnyttämisessä.
Opimmeko mitään?
Luottamuksellisen vuorovaikutuksen lähtökohtana on asettuminen samalle viivalle avoimesti ja kunnioittavasti. Siihen on mahdollista päästä silloin kun osallistujat ovat aidosti kiinnostuneita toisista ja ovat myös valmiita jakamaan omastaan. Jotta voi itse voi kertoa omasta arvomaailmastaan ja katsomuksestaan, täytyy luonnollisesti ensin olla tietoinen mitä itse ajattelee ja mihin haluaa liittyä omassa perinteessä. Tällainen keskustelu on joskus haasteellista suomalaiselle luonteelle ja kulttuurille. Suomalaisina olemme varovaisia keskustelemaan asioista, joista olemme erimielisiä tai joista emme tiedä mielestämme riittävästi, erityisesti uskontoon, politiikkaan tai eri kulttuuripiirteisiin liittyen. Ulkomaalaistaustaiset ihmiset haastavat meitä tässä vaikenemisen kulttuurissa käymään vuoropuhelua. Me usein ajattelemme, että on kunnioitusta, kun emme kysy tai ota puheeksi ristiriitaisia tai vieraita asioita ja pelkäämme loukkaavamme toista. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Varhaiskasvatuskeskusteluissa työntekijöiden kokemus on se, että perheet kokevat tulleensa aidosti huomioiduksi ja kuulluiksi, kun heistä ja heidän kulttuuristaan ollaan kiinnostuneita ja luottamus on juuri tällaisen vuoropuhelun aloittamisen jälkeen syntynyt.
Katsomussensitiivisyys edellyttää rohkeutta käydä dialogia, se ei riipu kasvattajan omasta vakaumuksesta, vaan kuuluu ammatilliseen työotteeseen. Rohkenemmekin lämpimästi kannustaa varhaiskasvatuksen ammattilaisia käymään avointa keskustelua lasten vanhempien ja perheiden kanssa, siitä miten he näkevät ja kokevat asiat. Samalla on tärkeää kertoa mitkä ovat varhaiskasvatuksen tavoitteet ja toimintatavat ja mihin linjaukset velvoittavat. Kun asioita perustellaan lapsen parhaalla ja yhteiskuntaan integroitumisella on vanhempien yleensä luontevaa tukea sitä. Näitä keskusteluja varten on varattava riittävästi rauhallista aikaa. Se voi tuntua työläältä ja haasteelliselta, mutta pidemmän päälle se kannattaa koska kun luottamus on rakentunut, monet muutkin asiat sujuvat usein huomattavasti helpommin.
Rohkaisemme myös kutsumaan päiväkotiryhmien mukaisesti katsomusyhteisöjä edustavia ihmisiä yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan katsomuskasvatukseen liittyvistä asioista. Kontakteja niin uskonnollisiin kuin uskonnottomiin katsomusyhteisöihin voi kysellä paikallisesta evankelis-luterilaisesta seurakunnasta, kaupungin monikulttuurisuustyöntekijöiltä, monikulttuurisilta järjestöiltä, Fokus ry:ltä ja Uskot-foorumilta. On kuitenkin hyvä muistaa, että katsomusyhteisöt, kirkkoja lukuun ottamatta, toimivat pääasiassa vapaaehtoisresurssein ja harvoin sieltä löytyy varhaiskasvatukseen erikoistuneita henkilöitä. Tämän ja jo olemassa olevan yhteistyön vuoksi varhaiskasvatuksen työntekijöille on monesti helpointa aloittaa katsomusdialogin käytännön organisointi evankelis-luterilaisen seurakunnan työntekijöiden kanssa ja etsiä yhdessä näitä uusia yhteistyökumppaneita.
Monialainen yhteistyö on merkityksellistä, jotta nähdään erilaisia näkökulmia samoihin asioihin ja päästään vaikuttamaan keskustelukulttuuriin laajalla rintamalla. Kontaktit, vuoropuhelu ja yhteistyö eri katsomusyhteisöjen kanssa rakentavat yhteisörauhaa. Tämän lisäksi kaikki osallistujat oppivat uutta toinen toisistaan, maailmasta ja usein myös itsestään.
Kirjoittajat: Vantaan seurakuntien kansainvälisen työn sihteeri Minna Saarnivaara ja kasvatusasiainsihteeri Iris Sotamaa